Ihmiset pyytävät palautetta mutta haluavat tosiassa vain kiitosta.


maanantai 23. maaliskuuta 2009

Koeajolla

Lauantai-iltana se sitten vihdoinkin tapahtui: menimme autokauppaan! Ukkelilla oli mielessä kaksi automallia, joihin oli tarkoitus tutustua. Minusta olisi parempi hommata joku vanha ja lommoinen kottero, jonka kanssa ei olisi niin väliä, vaikka rouva sillä vähän törmäilisikin. Ukkeli kuitenkin haluaa uuden kahdesta syystä: sen jälleenmyyntiarvo on parempi kuin käytetyn auton ja - ennen kaikkea - uuden auton ostaminen on turvallisempaa kuin käytetyn auton, ellei sitten tunne myyjää todella hyvin tai itse tiedä autoista paljon. Yksi ukkelin kaveri oli esimerkiksi äskettäin ostanut käytetyn auton, ja yhtenä päivänä autosta olivat menneet jarrut kokonaan!

Toisella autolla läksimme sitten koeajolle, kun minä olin ensin selvittänyt oleellisimmat asiat, eli onko autossa cd-soitin, ilmastointi ja tarpeeksi tilaa kauppakasseille! :-D Muuten auto saa mieluusti olla mahdollisimman pieni, jotta siinä olisi mahdollisimman vähän pinta-alaa - toisin sanoen mahdollisimman vähän kohtia, joilla voi osua johonkin...

Tuonne sekaan mun pitäisi päästä.

Autokaupan autokuski ajoi auton kaupan oven eteen, ja ukkelin serkku käski minun hypätä kuskin paikalle. Autokuski katseli minua epäileväisesti mulkoillen ja myyjäkin oli hieman pelokkaan näköinen kysellessään, että "tunteeko madam tämän vasemmanpuoleisen liikenteen ja ajotavan miten hyvin...?" Pulinat pois ja menoksi! Autokuski kävi etupenkille ja ukkeli ja serkku takapenkille. Kesken ajon takapenkiltä kuului vielä kolmaskin ääni, ja kun katsoin peilistä, huomasin, että automyyjäkin oli vääntänyt itsensä mukaan. Siellä se istui takapenkillä kansioitaan pelokkaasti puristellen. :-D

Koeajo sujui oikein hyvin, joten ihan suotta miehet niin kovasti pelkäsivät. Autoasia viedään toivottavasti loppuun keskiviikkoon mennessä, mutta seuraava ongelma onkin sitten odottelu: eihän autoa sieltä kaupasta noin vain heti mukaan oteta, kuten minä olin kuvitellut, vaan odotusaika on ainakin kolme, neljä viikkoa, luultavasti kauemminkin. Kuinka minä jaksaisin odotella?

Ukkeli lähtee keskiviikkona käymään Suomessa, ja minä olen tehnyt jo jonkin aikaa listaa niistä tavaroista, jotka hänen täytyy tuoda sieltä mukanaan. Listan kärjessä ovat tietysti Weetabixit, ja muutenkin lista on aika ruokapainotteinen. Myös minun koruni pitää tuoda, jotta saan välillä ripustaa jotain kultaista kaulaani ihan anopin mieliksi. Saa nyt nähdä, mitä ohjelmaa keksin siksi ajaksi, kun ukkeli on Suomessa. Eilen meillä kävi yksi ukkelin tuttu vaimonsa kanssa, ja vaikka tuo vaimo alkuun hieman arkailikin puhua englantia ja ujosteli minua muutenkin, tulimme loppujen lopuksi oikein hyvin juttuun. Torstaina hän lupasikin viedä minut katselemaan vanhaa kaupunkia, ikkunaostoksille ja ehkä myös maistamaan iranilaista teetä. Tuskin maltan odottaa!

Ei ole aavistustakaan, keitä nämä ihmiset ovat! :-D Tämä hilpeä kolmikko vain halusi yhtenä päivänä, että otan heistä kuvan...

Kuntosaliasia on edelleen auki, vaikka kävimmekin ukkelin serkun kanssa katsastamassa salin yhtenä iltana viime viikolla. Olihan paikka oikein hieno; laitteet olivat niin viimeisen päälle ja jokaiselle suunnitellaan oma kunto-ohjelma, ravitsemusohjelma, rasvaprosentit mitataan jne. Mutta... Jokin siinä vain tökki. Jos en tykkää kuntosalissa käymisestä Suomessakaan, miten minä nyt yhtäkkiä täällä alkaisin siitä tykätä. Minusta on vastenmielistä tuijottaa itseään peilistä, kun yrittää olla putoamatta juoksumatolta tai nostelee jotain puntteja hiki valuen. Lenkillekin tekisi kovasti mieli, mutta täällä ongelmana ovat lämpötilat: lenkille pitäisi lähteä aamulla kuudelta, jotta olisi edes jotenkin siedettävät oltavat, ja minä en todellakaan ole mikään aamulenkki-ihminen. Kerran käytiin yhdessä puistossa lenkillä puoli kymmeneltä aamulla, ja puolen tunnin juoksun jälkeen minä olin jo ihan kypsä tapaus. Vielä tunti lenkin jälkeenkin naamani oli edelleen niin punainen, että näytin siltä kuin olisin ottanut aurinkoa kaksi vuorokautta putkeen ilman mitään suojakertoimia.

Tällä asutusalueellakin on oma kuntosali, mutta sinne menokaan ei minua kauheasti innosta, vaikka kuntosali on oikein siisti ja ilmastoitu.

Watchmanin poika näyttää mallia.

Tänään aion kuitenkin taas kaivaa ostamani jumppamaton esiin ja jumpata omassa kotikuntosalissani, eli yhdessä tyhjässä makuuhuoneessa! :-)

2 kommenttia:

  1. Hauskaa oli kuulla sun koeajosta:-) Minkävärisen auton otitte? Näyttää olevan kamalan ruuhkaista teilläpäin..

    Kiva että saat taas kohta Weetabix kiintiön täyteen!
    Onko tuo alueen kuntosali kaukana? Miamissa yhdellä tutulla oli talossa (korkea tornitalo) kuntosali, ja sinne oli kiva mennä suoraan asunnosta alas hissillä.

    VastaaPoista
  2. Tää auton osto on taas niin tätä! :-D Nyt ei olekaan enää varmaa, otetaanko se auto tuolta liikkeestä vai joltain tutulta, eli tilanne elää koko ajan... argh. Ei edes keritty väreihin asti vielä! ;-D Juu, täällä on todellakin liikennettä aika uskomattoman paljon!

    Tuonne kuntosalille on ehkä joku 50 metriä. Olisi kyllä kiva mennä kämpästä suoraan hissillä kuntosalille! Sen etäisyyden mäkin ehkä viitsisin kulkea, heh.

    VastaaPoista